J&J Seikkailupalvelut Oy on loppuvuodesta 2018 perustettu kuusamolainen yritys. Toimimme pääsääntöisesti Kuusamossa ja Oulun seudulla. Maastopyöräilyn osalta meillä on toimintaa myös Syötteellä, Rokualla ja Hossassa.


Matkailu- ja elämyspalveluja tuotamme Kuusamossa metsästys- ja kalastusmatkailun osa-alueilla.


Oulun seudulla sekä Syötteellä toteutamme maastopyöräsafareita ja vuokraamme fätbikeja.


Lisäpalveluna välitämme porotuotteita tilaustoimituksena kausiluontoisesti.


Tervetuloa asiakkaaksi.


Terveisin,

Jari Suoraniemi

43-vuotias Jari on hyvin tuttu henkilö kuusamolaisille toimittuaan vajaan vuosikymmenen matemaattisten aineiden opettajana Kuusamossa Nilon koululla yläasteikäisten parissa. Opetettaviin aineisiin kuului hyvin laaja kirjo erilaisia aineita mukaanlukien erä- ja kalastuskurssit.


Perheessä on ollut poroja ja lapsesta saakka luonnossa liikkuminen ja eri kalastusmuotojen harrastaminen on ollut arkipäiväistä. Kalastamisen Jari aloitti alle kouluikäisenä.

Metsästysharrastus on kulkenut mukana noin 10 vuotiaasta läpi elämän yli 30 vuoden ajan. Kun perheeseen tuli saksanseisoja Minni harrastus roihahti uudelle tasolle ja ajatus matkailuyrittäjänä toimisesta sai alkunsa.


Myyntihommissa Jari on toiminut yli vuosikymmenen myyden aiemmin lämmitysjärjestelmäratkaisuja sekä energiansäästötuotteita, viikko-osakkeita sekä matkapuhelinoperaattorin palveluja.



Taavi Oksanen

43-vuotias Taavi on varsinainen jokapaikanhöylä. Maastopyöräily on kuulunut Taavin harrastuksiin jo nuoresta pojasta lähtien. Kokemusta ja tietämystä loistavista maastopyörämaastoista on kertynyt vuosien varrella Kuopion Puijolta, Vuokatin vaaroilta ja Pohjois-Suomen tunturi- ja vaaramaisemista.


Taavi on toiminut myös eräkokkina ja perhokalastusoppaana pohjoisen lohijoilla ja erilaisissa eräkohteissa.



Maastopyöräilyn lisäksi Taavi toimii edelleen lämmitysjärjestelmäratkaisujen parissa ja toimii Nordic Ekolämpö Oy:n edustajana NIBE:n lämpöpumppujen myynnissä.

Yli 10 vuotinen ura lämmitysjärjestelmäratkaisujen parissa on antanut Taaville vankkaa osaamista kokonaisvaltaiseen lämmitysjärjestelmien myyntiin, mitoitukseen, asennuksien suunnitteluun ja asennustöihin.

Kumppanimme kotisivulle pääset tästä linkistä.


https://www.nordicekolampo.fi/

J & J SEIKKAILUPALVELUT

Jari  0405814337

Taavi 0400169805

SEURAA